Mai pääsi taas starttaamaan agilityssa. Tällä kertaa kävimme Hyvinkäällä juoksemassa kaksi Leena Rantamäki-Lahtisen tuomaroimaa rataa. Kisaolosuhteet olivat aivan luksusta: lämmin halli, paljon tilaa ja hyvä keinonurmipohja. Mai oli tapansa mukaan aivan täpinöissään, mikä valitettavasti esiintyy nykyään ongelmana lähdössä. Pinkeimmilleen viritetty "jousipyssy" ei kykene pysymään paikallaan. Ensin pitää hiipiä istuallaan ja sitten nousta seisomaan ja hiipiä muka huomaamattomasti. Toiselle radalle lähtiessämme palautin Main kerran takaisin lähtöpaikkaan, käskytin tiukasti, mutta ei auta. Vitkutellakaan kun ei enää voi kun radalle on lähdettävä noin 10 sekunnin sisällä tuomarin lähtöluvasta.

Molemmilla radoilla sai juosta, mutta sieltä löytyi tiukat kohtansakin. Ensimmäisellä radalla Mai kääntyi liian tiukasti yhdellä hypyllä ja tiputti riman, vaikka yritin ilmoittaa käännöksestä rauhallisesti hyvissä ajoin. No, minkäs teet kun koira oikoo aina kun vain mahdollista, siis muuallakin kuin agilityssa. Riman tippumista lukuunottamatta rata meni suunnitellusti, joten hyvä mieli jäi. Olin oikein tyytyväinen itseenikin kun pystyin unohtamaan virheen loppuradaksi. Tulos siis 5. Toisesta radasta valitettavasti jäi huono maku suuhun. Radalla tuli ensin kieltovirhe Main mentyä pujottelun toiseen väliin, koska en ehtinyt työtämään sitä tarpeeksi, ja lopulta hylätty, koska Mai hyppäsi yhden hypyn väärään suuntaan. Edelliset olivat kuitenkin jälleen lopulta minun vikojani, eivätkä ne olleet syynä pahaan mieleen. Ratahan meni sinänsä kuitenkin hyvin. Syy kiukkuun oli lähtöongelma. Lähdin nimittäin radalle asenteella: "Haista p...a koira!", eikä se tiedä hyvää. Olisi vaan pitänyt lähteä suoraan lähdöstä pois, mutta kun ei ollut tarpeeksi kanttia kun oli ratakin maksettu. Nyt kuitenkin lähdön hiippailuun tulee totaalinen loppu. Treeneissä olen kyllä vaatinut pysymisen, mutta olen antanut kuitenkin uuden mahdollisuuden heti Main parannettua tapansa. Tästä lähtien esteille pääsee vain silloin, kun pysyy alusta lähtien hyvin paikoillaan. Ei mitään korjailua. Mai on ennenkin korjannut toimintaansa kun on huomannut, että toiset pääsee sen sijasta kun ei käyttäydy.

Tuloksia voi katsastaa osoitteesta: http://www.ihah.net//index.php?option=com_content&task=view&id=258&Itemid=45

Meistä löytyy muuten muutamia kuvia aikaisemmista kisoistamme, kuvajana Jukka Pätynen: Kirkkonummi http://koirakuvat.kuvat.fi/kuvat/2010-01-17+kkk/2010-01-17+kkk+maxi/ ja Helsinki http://koirakuvat.kuvat.fi/kuvat/2010-01-24+hskh/2010-01-24+hskh+maxi2/

Kamalaa katsoa hetken otoksia omasta ohjauksestaan. Miten ihmeessä mulla aina joku sormi tököttää ja kädet on miten sattuu.  Onneksi koira antaa anteeksi, vaikkakin hätäily saa koirankin hätäilemään.

Mai juoksi tänään Helsingissä ensimmäiset agilityn 2-luokan kisansa. Olin ilmoittanut sen 1-luokkaan, joten olimme ensimmäisiä lähtijöitä, mikä ei ole minulle se ihan mieleisin paikka, mutta onpahan omalta osalta rata nopeasti ohi.

Pakkasta oli paljon (asteista ei tarkkaa tietoa), mutta auton ollessa huollossa vieläkin, kävelin kisoihin kun ne pidettiin kotihallillamme. 50 min reipas kävely oli kyllä kovalla pakkasella hyvä lämmittely ja jäähdyttelykin. Kisat olivat vielä sopivasti etuajassa, joten meidän ei tarvinnut juurikaan odotella rataantutustumista eikä lähtöä. Ehdin juuri ilmoittautua, riisuutua toppapanssaristani ja heti vaan radalle. Main vireyden kannnalta se ei ehkä ollut kuitenkaan ihan hyvä, koska rauhoittumiselle ei jäänyt mitään aikaa. Tuomarina molemmilla radoilla toimi Marjo Heino.

Ensimmäinen rata oli hyppyrata (B-rata). Jo rataantutustumisessa tiesin, että radasta ei voi seurata hyvää. Treeneissämme on ollut paljon 3-luokan tasoisia mutkaisia ratoja, ja tässä radassa oli suoria, joissa minulla tulee kiire, ja rimat vielä 60 cm korkeudessa. Ja niinhän siinä kävikin. Hätäilyni seurauksena kolme rimaa tuli alas, mitä piti tietysti alkaa miettimään kesken ohjauksen, mistä aiheutui omat ongelmansa kieltojen merkeissä. Lopulta Mai sai hylätyn kun kutsuin sen pois pujottelusta sen mentyä toisesta välistä sisään, jolloin Mai alkoikin pujottelemaan värään suuntaan.

Toinen rata oli agilityrata (A-rata), missä oli vähän enemmän mutkaa. Radalla tuli kaksi rimaa alas. Tilanteita mietittyäni ensimmäinen tippunut rima tuli alas ryysäilyni vuoksi ja toiseksi viimeisen hypyn rima tippui, koska huitaisin hypyn huolimattomasti. Minulle on sanottu tästä pahasta tavastani, mutta vahinkojahan sattuu. Kokonaisuudessaan olin hyvin tyytyväinen rataan. Adrenaliini virtasi, kontaktit olivat hyviä ja koira teki niin kuin ohjasin. Tulos siis 10, ja luokan nopein aika. Tuloksia voi tarkastella osoitteesta http://www.hskh.net/Agility/Kisat20100124/tulos20100124.html

Agility kisojen jälkeen meillä oli Korrien tokokussin toinen kerta oman kerhomme agilityhallilla. Mai luuli tietysti ensiksi tulevansa agilitya harrastamaan, mutta koska sitä oli jo tehty tänään ja esteet olivat kentän sivulla, se hyväksyi yllätyksekseni nopeasti tokoajatuksen. Edellisellä kerralla meillä oli teemoina ruutu ja kaukokäskyt. Nyt teemoinamme oli seuraaminen ja tarkkuusetsintä.

Seuraamisessa Mai edisti jkv., mutta saimme tähän lääkkeen Pekalta. Nyt harjoittelemme ensiksi makupalapalkkauksen selän takaa, ja sitten aloitamme taas seuraamisharjoitukset. Vaikka Pekka Korri onkin ns. guru näissä hommissa, niin on ollut silti tosi helppoa paljastaa hänelle heikkoudet. Hän ei katso ollenkaan "pahalla silmällä", vaan huomioi epäkohdat ja antaa niihin mielestäni todella hyviä parannusehdotuksia niin, että ei tunne itseään ihan surkimukseksi. Hän myös vastailee hyvin mielellään mieltä askarruttaviin ongelmiin. Näistä treeneistä tulee näemmä joka kerta hyvälle mielelle, ja toko/tottis-into kasvaa joka kerralla.

Tarkkuusetsintää en ollut tehnyt vielä Main kanssa, vaikkakin tunnarikapulat ovat odottamassa parvekkeella. Aluksi Pekka painotti sitä, että koiralla pitäisi olla tämän liikkeen aikana sellainen olo, että työn saa tehdä kaikessa rauhassa, vaikka muut liikkeet pitäisikin tehdä mahdollisimman nopeasti. Monet koirat alkavat kuulemma hätäilemään kokeissa, jos oikea kapula ei satu nopeasti kohdalle. Tällöin ne saattavat haistella paria ensimmäistä, mutta jos ne eivät ole oikeita, ne ottavat satunnaisesti jonkun muun. Ja ensimmäinen koira tekikin juuri näin. Sille tehtiin ensin kilpailun omainen liike, missä se haisteli paria ensimmäistä, mutta todettuaan ne vääriksi, otti jonkun vain. Ohjaaja ilmaisi koiraa kohden kävellen kapulan olevan väärä, minkä jälkeen koira haki äkkiä toisen, mikä oli myös väärä. Tällä koiralla oli siis sellainen olo, että liikkeessä on kiire.

Main tavoin kaikki muut koirat harjoittelivat tätä liikettä ensimmäistä kertaa. Otin kapulan Pekan ämpristä Main istuessa sivullani, pidin kapulaa kädessäni, käännyin ympäri, annoin kapulan Pekalle, joka vei kapulan hiekkaan piiloon noin 10 metrin päähän Main katsellessa, käännyin ympäri ja lähetin koiran etsimään. Mai meni aluksi suunnilleen kohdilleen, mutta liikkui sen verran nopeasti, että päätyi sivuun alueesta. Mai ei oikein tiennyt, mistä on kyse, joten se etsi iloisesti ympäriinsä. Se etsi häntä iloisesti pystyssä lainehtien alueen reunoilta asti, esteiden takaa, ja kävi kysäisemässä minulta välillä, että vieläkö jatketaan. Lopulta kapula löytyi Pekan avustuksella, Mai toi minulle kapulan ja sai palkkansa suuren ilon saattelemana. Toinen kerta aloitettiin samoin kuin ensimmäinen. Etsintäkin sujui samaan tapaan, kun blondi ei hoksannut vielä, että kapula ei voi liikkua hiekan alla. Välillä se kysäisi taas minulta, että jatketaanko, ja välillä se kävi kysäisemässä Pekalta apuja. Olihan Pekalla ämpärissään monta samanlaista kapulaa. No, kapula löytyi taas Pekan antaessa apuja lähimaastoon. Kolmannella kerralla minä vein kapulan, mutta löytyminen ei tapahtunut helposti taaskaan, koska piilotin kapulan erehdyksessä  liian hyvin. Onneksi blondillani riitti vielä intoa etsimiseen. Pelkäsin välillä, että se rupeaa leikkimään agilityesteillä, mutta ei. Se kävi välillä putkissa, mutta vain tutkiakseen niiden sisältä, ja A-esteelle menonkin se peruutti, koska ymmärsi piilon olevan todennäköisemmin sen alla. Aika paljon apuja täytyi antaa, mutta kapula löytyi kuitenkin lopulta.

Pekka kehui pitkin matkaa Main rentoa etsimistyyliä. Mai liikkui aika paljon, mutta sillä oli koko ajan rento etsiminen päällä. Se ei tiennyt vielä, mistä on kyse. Arvelen, että kotona tehdyillä leluetsinnöillä on vaikutuksensa. Mutta etsimistyyli oli hyvä, kunhan se vielä keksii mikä on homman nimi. Seuraava koira löysi kapulat nopeasti, mutta Pekka sanoi Main tyylin olleen kuitenkin parempi. Tämä liike oli minustakin todella mukava, ja onneksi parvekkeella on 50 kapulaa odottamassa sitä, että osaa niistä piilotellaan lumipenkkaan.

Nyt on kyllä todella hyvä mieli. Meillä meni tänään todella hyvin . Saatiin se viimeinen nousu nolla agilitysta Main kanssa, saatiin hyvät neuvot seuraamista ja noutoa ajatellen, Mai otti odottelut rauhallisesti hallilla, Main kaukot alkaa sujua ruokakupilla niin kuin pitää, ja lenkki kaikkien kanssa oli aivan mahtava.

Olin tänä aamuna Main kanssa Kirkkonummella yrittämässä viimeistä puuttuvaa 0-rataa I-luokasta. Tuomarina toimi Mia Laamanen.

Ensimmäinen kisa oli B-kisa. Tämä oli perinteinen I-luokan agilityrata, mutta virheettömästi se ei meiltä mennyt. Mai tiputti yhden aidan riman takajaloillaan kääntyessään riman päällä. Tästä siis ensimmäinen virhe (5 virhepististettä). Toinen ja kolmas virhe olivat kieltoja kepeiltä. Kepeille tultiin suorassa kulmassa putkesta, mutta koska ohjaukseni ei ollut valmiina (vanha vikani) koiran tullessa putkesta, se ei huomannut keppejä, vaan meni tarkistamaan keppien numerokylttiä. Se täytyy tarkistaa kerran elämässä, ja se tuli mielestäni tehtyä ihan sopivassa kohden eli virheen jo tultua. Toinen kielto tuli siitä, että Mai meni keppien toiseen väliin kun lähetin sen sinne hassusti. Pyysin koiran pois pujottelusta ja otimme kepit kunnolla alusta alkaen ja loppu meni hyvin. Radalla olin erittäin ylpeä Main tekemistä kontaktiesteiden alastuloista. Pikku mussukka teki ne juuri niin kuin pitääkin, se oikein tähtäsi pysähdykseen alastulokontakteilla tehden esteen muuten täysillä. Agilitytaukomme jälkeen Mai on tehnyt kontaktit hienosti, ja näistä kisakontakteista olin erityisen tyytyväinen.

Toinen rata (A-kisa yllä) oli B-rata toiseen suuntaan. Itse olin radalla välillä myöhässä, koska varmistelin jotenkin liikaa. Tyttö teki kuitenkin hienoa "työtä" ja suoritti radan virheettömästi. Ja voi, miten hienot kontaktit. Saimme siis suunnitellusti viimeisen I-luokan nollaratamme toiselta radalta (kiire Korrien tokokurssille). Tulos siis 0, ensimmäinen sija, SERTI ja siirto II-luokaan.  

Meillä on HAU:ssa vuoden vaihteessa kolmen viikon tauko, jotta kouluttajat saavat keskittyä pyhien viettoon rauhassa. Tänä vuonna tänä aikana oli sen verran paljon pakkasta, että en viitsinyt käydä itsenäisestikään treenaamassa. Keskiviikkona oli Jedin treenit, mitkä loppuivat Jedin osalta hyvin lyhyeen. Se säikähti ennen taukoa kolme kertaa hallilla. Se kun ollut aina se paikka, missä on turvallista, vaikka kuuluisikin paukkeita, mutta nyt siellä pelottaa pienimmästäkin kolinasta. Ja, eihän treenaamisesta tule mitään, kun fiilis ei ole innostunut ja hauska. Uskon, että saan korjattua asian käymällä hallilla jonkun kerran pitämässä hauskaa, kun siellä ei ole juuri muita, mutta näin talvikaudella se on vähän hankalaa. Mai saakin tuurata Jediä siihen asti, että Jedi voi osallistua omiin treeneihinsä. Jedillähän ei ole ryhmäpaikkaa enää kesäkaudella.

Mai pääsi omiin treeneihinsä torstaina. Tauon jälkeen intoa oli aivan kamalasti, ja sehän näkyy ensimmäisellä rimalla. Mai ei olis millään malttanut hypätä kunnolla ensimmäistä hyppyä kun puomi odotti kutsuvasti suoraan edessä. Meillä oli haasteellinen kolmosluokan kisaradoista koottu rata, mutta hyvinhän se lopulta meni. Harjoittelimme ensin puolikkaita ratoja niin, että toista puolta teki samaan aikaan toinen, ja sitten vaihdot. Puolikkaat menivät paremmin kuin koko rata, mikä jontui täysin ohjaajan päästä. Kaiken kaikkiaan olin erittäin ylpeä Maista. Se on parempi kuin muistinkaan, ja minulla oli ohjaukset suunnilleen ajallaan, vaikka rata olikin vauhdikas.

Palveluskoirakerhomme (HVK) järjestää vuosittain koiravetoja lapsille PetExpo-tapahtumaan. Tämä on yhdistyksen kannalta tärkeä tapahtuma, koska sieltä saadaan tuloja yhdistyksen toiminnan pyörittämiseen. Jälleen tuli viestiä, että osallistuja tähän tapahtumaan kaivataan, ja haluankin kantaa korteni kekoon, mutta Mai ei voi tässä auttaa. Sitten tajusin, että voihan Jedi osallistua, vaikka ei ole sitä ikinä tehnytkään. Sille tekisi hyvää saada jotain muuta puuhaa, ja uskon vetohommien sopivan sille hyvin: Jedi saisi kuluttaa virtaansa enkä usko vetorensseleiden häiritsevän sitä. Jedille on aina ollut täysin yhdentekevää, mitä siihen ripustetaan. Ilmoittauduin siis vetohommiin mukaan, ja nyt meillä on sovittuna harjoitusvedot parin viikon päähän. Kivaa, taas pääsee kokeilemaan jotain uutta, mistä koirakin luultavimmin pitää.

Viimeaikoina olemme pakkasten paukkuessa tehneet kotosalla lähinnä kaukokäskyjä erilaisina setteinä läheltä. Maille on selvää maahanmeno ja istuminen, mutta seisomisen uusi UP-käsky ei ole vielä paras mahdollinen, mutta edistymistä on tapahtunut. Tokoa ajatellen kävin kerran myös tekemässä luoksetulon pysäytyksiä ensimmäistä kertaa. Tein pysäytyksiä erilaisilta matkoilta erilaisina liikkeen kokonaisuuden osina. Kerran otin liikkeen jopa kokonaisuudessa siihen asti, että Mai istuu suoraan edessäni. Tämä liike  vaikutti ainakin näin alkuun oikein lupaavalta. Olen tullut siihen tulokseen, että käytän pysäytyksessä suullista käskyä, koska minun tulee vahvistettua sitä paljon ihan tavallisilla lenkeillä. Kerran kokeilin sisällä merkille menoakin. Main tulkinta merkille menosta: Mene ohjaajan sivulta merkin toiselle puolelle ja käänny ohjaajaa päin, ota merkki nopeasti suuhun ja toimita se ohjaajalle käteen. Hmm..., mitenhän jatkaisi?

Agilitysta olemme pitäneet viime aikoina taukoa, koska pakkasta on ollut sitä harrastusta ajatellen liikaa. Sen sijaan olemme lenkkeilleet paljon ja löytäneet taas hyviä lenkkireittejä, joissa ei tarvitse huolehtia vastaantulijoista. Sunnuntaina saimme vielä lenkkiseuraksi Mipen ja vajaan vuoden ikäisen Dixien.

Pakkasten hellitettyä kävin pitkästä aikaa eilen hiihtämässä. Lähipellollemme on nyt tehty koneella ladut, joiden keskellä on oikein kovaksi painunut keskusta. Uskaltauduinkin sinne hiihtämään ensin Main kanssa ja sitten Jedin, koska koirat eivät mitenkään voi pilata latua juoksemalla kovalla keskustalla. Menin hiihtämään vasta illalla, jotta muut innokkaat talviurheilijat olisivat siirtyneet kotiensa lämpöihin. Kiersin pellon vajaan kilometrin mittaisen lenkin kahteen kertaan molempien kanssa. Mai meni jolkotellen välillä myös innostuen juoksemaan. Mai ei vain oikein ymmärtänyt, että hiihtoreitiltä ei voi noin vain kovassa vauhdissa singota sivulle johtaville poluille. Nämä kohtaukset vähän häiritsivät menoa, mutta juokseminen oli kuitenkin hauskaa. Jedi oli vuorossa sitten seuraavana. Jedin kanssa en olekaan hiihtänyt muutamaan vuoteen. Aluksi menimme kävellen pellon ladulle saakka, koska puhuin koko ajan puhelimessa. Laitoin monot siteisiin edelleen puhuen ja menin pienen matkan innokkaan Jedin vetämänä eteenpäin. Mutta koska vielä ei oikein mitään tapahtunut Jedi teki hiihdosta oman tulkintansa ja alkoi vetää suulla narusta ja niinhän minä mätkähdin lumeen edelleen puhelimeen puhuen (tärkeä puhelu), minkä jälkeen Jedistä oli hauska hyppiä päälläni. Sinänsä oikein hauska yhteinen talvihetki. No, puhelun päätyttyä pääsimme asiaan. Jedi tiesi heti, missä sen tulee pysyä ja se veti oikein tosissaan. Jedi nautti vedosta oikein todella. Näillä kierroksilla sainkin sitten nauttia vauhdin hurmasta. Ihanaa

Viime vuonna saavutimme joillain osa-alueilla enemmän kuin osasin odottaa, mutta toisaalta toiset asiat jäivät tekemättä tai eivät onnistuneet jostain syystä. "Paimenen" henkilökohtaiset dilemmat sekä muutot (työ ja koti) häiritsivät erityisesti syksykautta, mutta nyt ne ovat melkein takanapäin. Viime vuoden kertauksen ja tavoitteiden asetuksen kerron ikäjärjestyksessä.

JEDI

VUODEN 2009 SAAVUTUKSET:

AGILITY: Kevätkaudella harjoittelimme säännöllisesti, mutta kisasimme vain kaksi starttia, joissa tulokset eivät olleet kummoiset. Kilpailemista häiritsi keväällä Jedin lääkekuurin aiheuttama kilpailukieltokausi sekä tavoitteiden puuttuminen. En olisi nimittäin lähtenyt Tornioon asti agi-SM -kisoihin, vaikka vaadittavat 0-radat olisivatkin olleet kasassa. Uudelle nollien keräyskaudelle lähdimme kuitenkin innokkaasti liikkeelle. Olisihan se hienoa päättää Jedin kilpailu-ura Vantaan Tikkurilassa pidettäviin agilityn SM-kisoihin 10 vuotiaalla ainoana rotuaan edustavalla katalonianpaimenkoiralla. Syksykaudella saimmekin kasaan kolme 0-rataa, ja mukana on SM-kisoihin vaadittava tuplanolla eli peräkkäisiltä radoilta 0-tulos. Kaiken kaikkiaan kisasimme 8 starttia, joista kaksi oli hylättyjä, yhden tulos 15 ja yhden 10 sekä kolmessa tulos oli 5 ja siis kolmessa 0.

VUODEN 2010 TAVOITTEET:

Jedin suurin tavoite on pysyä terveenä, täyttäähän Jedi keväällä jo 10 vuotta. Jos ensimmäinen tavoite täyttyy, yritämme tehdä loput neljä 0-rataa kevään aikana, jotta voisimme osallistua agilityn SM-kisoihin kesäkuussa. Jos sinne asti pääsemme, tavoitteemme on päästä finaaliradalle ja tehdä siellä ratavirheetön rata. Joka tapauksessa Jedi päättää kisauransa kesällä. Kesäkaudelle en ota enää Jedille ryhmäpaikkaa, mutta jatkamme harjoittelua omatoimisesti. Vähitellen helpotan esteitä varsinkin korkeutta laskemalla, mutta emme lopeta uuden opettelua. Seuraavalla talvikaudella vähennän harjoittelua, mutta en kokonaan lopeta. Haluan, että Jedi saa viettää onnellista elämää fyysisesti ja psyykkisesti. Puuhastelemme kaikkea kivaa, jotta vielä melkoisen aktiivinen Jedi ei vain tylsistyisi.

PINJA

VUODEN 2009 SAAVUTUKSET:

Pinjan suurin saavutus viime vuonna oli taidokas avainten löytäminen metsästä minun hävitettyä ne sinne. Tämä oli todella yllättävä taidonnäyte varsinkin kun jälkien harjoittelu Pinjalla on ollut hyvin vähäistä enkä ole harjoitellut Pinjan kanssa ollenkaan esineiden etsintää. Agilityssa kävimme satunnaisesti. Pinja pitää lyhyistä harjoituksista turvallisessa ympäristössä, joten niin me harjoitukset toteutimme. Pinjalla on onneksi vähänlaisiksi jääneistä treeneistä huolimatta esteet ja ohjaukset vielä hyvin muistissa, joten sen kanssa ei paljoa tarvitse hinkatakaan. Lisäksi puuhastelimme kaikkenlaista mukavaa. Pinjalle kun riittää pelkästään riittävä ulkoilu ja mukavat prinsessaolot kotosalla.

VUODEN 2010 TAVOITTEET:

Agilityharrastuksemme jatkuu varmaankin samaan tapaan kuin viime vuosina. Mielessä on käväissyt jopa, että voisimme käväistä mahdollisesti jossain kisoissakin, mutta se jää nähtäväksi. Jälkiä (ihmis- ja verijälki) olisi tarkoitus tehdä tulevan vuoden aikana reilusti enemmän. Pinja nauttii erityisesti nenätyöskentelystä, joten siihen me panostamme. Tämä tavoite onkin nykyisessä kodissamme helpompi toteuttaa kuin entisessä. Muutoin Pinjan tavoitteena on puuhastella Jedin lailla niin, että elämä olisi mahdollisimman nautinnollista.

MAI

SAAVUTUKSET VUONNA 2009:

TOKO: Tässä lajissa aloitimme kilpailemisen vähän turhan aikaisin ohjaajan yllytyshuulluuden vuoksi. Itselleni toko-kisoihin osallistuminen oli suuri kynnys ja aina jännitti aivan kamalasti, mutta jokaisesta kokeesta selvisimme hengissä. Kävimme kaiken kaikkiaan kuudessa alokasluokan kokeessa, joista kahdesta tulos ALO 3, yhdestä ALO 2 sekä kolmesta ALO 1, mikä oikeuttikin koulutustunnukseen TK1. Tavoitteenani oli yksi ykköstulos, mutta nälkä kasvoi sydessä ja kolme oli saatava. Onpahan koiralla nyt ainakin yksi titteli.

PAIMENNUS: Paimentamassa kävimme viime kesänä kahteen eri kertaan. Ensimmäisellä kerralla olimme viikon ja toisella kerralla kaksi päivää Vehmersalmella Kuttukuussa. Molemmat kerrat olivat mahtavia ja opimme paljon. Ensimmäisellä kerralla paimennuksen saloihin meitä perehdytti Linda Bell. Tällä kerralla suoritimme myös AHBAn Herding Capability Testin ensimmäisen legin. Olin oikein ylpeä suorituksestamme varsinkin kun meidän molempien paimennustaidot ovat vielä todella hatarat. Toisella kerralla mahtavinta oli ison lauman kanssa metsään meno, missä Mai teki loistavasti oman osuutensa lauman takana. Mai osoitti viime kesänä selvästi olevansa paimenkoira, viettiä löytyy, mutta taidot ovat vielä olemattomat.

AGILITY: Treenasimme ahkerasti ja kisasimme jkv. Keväällä ja alkukesästä hylättyjä ratoja tuli varsinkin sen vuoksi, että en halunnut koiran huomaavan radalla tapahtunutta virhettä, jotta Main itsevarmuus ei kärsisi. Radoilla tapahtuneet virheet tulivat suureksi osaksi sen vuoksi, että ohjasin Maita kuten Jediä, mikä ei ole toimiva ratkaisu. Kokemattomana Maille tuli kieltovirheitä sekä rimat tippuivat herkästi hätäilyn vuoksi. Loppukesästä tahallisia hylättyjä otin lopettamalla radan kesken, jos Mai ei pysähtynyt opetetusti kontaktipintojen alaosaan. Viime vuoden aikana saimme tehtyä kuitenkin I-luokassa kaksi 0-rataa agilityradoilla.

PALVELUSKOIRALAJIT: Hakutreenimme menivät lähinnä ilmaisuharjoituksissa, jotka ohjaaja yritti parhaansa mukaan tyhmyyttään pilata. Onneksi koiran rakkaus ihmisten metsästä etsimistä kohtaan ei kuitenkaan kärsinyt. Jälkiä teimme jkv, kuten myös esineruutuja. Kaikki vielä siis hyvin keskeneräisiä.

MH-LUONNEKUVAUS: Ei yllätyksiä.

TAVOITTEET VUODELLE 2010:

TOKO: TK2 sekä voittaja- ja erikoisvoittajaluokan liikkeiden alustus ja harjoittelu.

PAIMENNUS: Tähän ei varsinaisia koetavoitteita, mutta paimentamaan pitää päästä ainakin pari kertaa.

AGILITY: II-luokan kautta III-luokaan pitäisi päästä kevään aikana. Villi tavoite on päästä kesäkuun SM-kisoihin.

PALVELUSKOIRALAJIT: BH-koe hyväksytysti läpi. Ilmaisu henkilöhaussa ihan oikeasti kuntoon; tuontiharjoittelut ovatkin tätä ajatellen nyt työn alla. Haussa olisi tarkoitus päästä siis eteenpäin. Jälkiä (eri tallaajia, erilaisissa maastoissa ja keleissä eri pituisia matkoja) on tarkoitus tehdä tänä vuonna paljon enemmän nyt kun loistavat jälkimetsätkin ovat aivan lähietäisyydellä. Jäljille olisi tarkoitus saada erityisesti tarkkuutta lisää rauhoittamalla jälkien ajoa. Esineruutuja täytyy tehdä myös rutkasti enemmän.

VEPE: Nyt kun vesipelastusharjoitteluun sopivat rutakot ovat noin 200 metrin päässä, niin tähän lajiin olisi myös tarkoitus paneutua paremmin ensi kesänä nyt kun välineetkin on hankittu. Villi tavoite on, että kävisimme soveltuvuus-/alokasluokan kokeessa loppukesästä/alkusyksystä.

Harrastuspuolen tavoitteiden lisäksi Main tavoite on saada loppuvuodesta maailmaan muutama terve pentu.

Lopuksi vielä vuoden 2010 mottoni, jonka toivon kannustavan myös muita elämässään. Runolliseen muotoon tämän "moton" on kirjoittanut Anna-Mari Kaskinen:

Myrskyävä meri

tahtoo kertoa:

Aallon harjaan nouse.

Ole rohkea.

Sinussa on voimaa

esteet ylittää,

kärsivällisyyttä

kaiken kestävää.

Jäkälä ja sammal

matalalla niin

kannustavat hiljaa:

Usko unelmiin.

Tuuli viestin antaa:

Kulje luottaen.

Löydät oman tiesi

ainutlaatuisen.

Vietimme lähes korvessä vuoden vaihtumisen ajan. Lähimmän pommit ammuttiin noin 4 km matkan päässä, ja onneksemme luminen metsä vaimensi ääniä niin, että paukut eivät kuuluneet mökkiin sisälle, ulkona kuului vain vaimeaa pauketta. Muutoin viikonloppuna vain pakkanen paukkui. Pakkasta oli parhaimmillaan -30, joten ulkoilut jäivät aika vähäisiksi tassujen ja käsien paleltumien vuoksi, mutta olihan meillä mukavaa sisälläkin. Me ihmiset pelasimme pleikkarilla golf-peliä ja Mai harjoitteli uutta seisomiskäskyä kaukokäskyjä ajatellen. Vaikka pakkasta olikin niin paljon, niin onneksi viikonlopun aikana sai kutenkin nauttia luonnon kauneudesta. Luonto on kauttaaltaan verhottu kauniilla hunnulla, ja kuu paistoi kirkkaalta taivaalta täydessä loistossaan. Niin kaunista, ettei sanotuksi saa....

Kotona Jedille palautui valitettavasti pahat muistot mieleen. Se nimittäin pääsi kuitenkin säikähtämään paukkuja ennen turvapaikkaan lähtöämme. Nyt tuntuu, että olemme taas samassa pisteessä, kun. Pakkalassa, eli kotiseutu on vaaraallisinta. Täällä kertaa minusta tuntuu kuitenkin, että toivoa on. Täällä Jedi on suht' rentoutunut, eikä mitään todella vakavaa ole vielä tapahtunut.

Joka tapauksessa haluamme toivotttaa KAIKILLE HYVÄÄ UUTTA VUOTTA

Seuraaava runo on tarkoitettu erityisesti ystäville ja tuttaville, joita en ole päässyt tapaamaan lähiaikoina

Tuikkikoon sinulle tähdet,

loistakooon kirkkana kuu.

Minne nyt ikinä lähdet,

polkusi valaistuu.

Olet niin kaukana täältä,

sydämen ystävä.

Kun katsoo tähtien päältä

kaikki on lähellä.

Anna-Mari Kaskinen

Emme ole kuulleet tänään yhtään paukkua, eikä Jedillä tunnu entiseen tapaan mieltä painavan aiempina päivinä kuulemansa paukut. Tämän päiväisillä lenkeillä Jemppa on ollut iloinen ja reipas, eikä pamauksia ole muisteltu. Ehken ympäristön valoisuus auttaa asiaa. Jedi ei ole myöskään vielä kertaakaan säikähtänyt totaalisesti uudella kotiseudullamme. Pakkalassahan sitä pelotti herkästikin, eikä Jumbon (kauppakeskus) synttäri-ilotukset syksyisin auttaneet yhtään asiaa. Nyt siis olemme pelkkää aurinkoa.

Ulkona on niin kaunista, ettei sanotuksi saa. Lunta on kaikkialla. Puiden osat on vuorattu valkoisella peitteellä, mikä saa niiden kauniit muodot oikeuksiinsa. Voisin vain kuljeskella ulkona ympäriinsä ja ihailla näkymiä, mutta tämän viikon aikana on parempi kuitenkin pysytellä enemmän sisällä. Sain huomisen vapaaksi töistä, joten huomenna pääsemme Savoon nauttimaan talvesta. Siellä kun lähimmät raketit ammutaan neljän kilometrin päässä metsän takana. Lisäksi maalla ihmiset noudattavat lakia ja ampuvat raketit 31.12. klo 18 alkaen ja uuden vuoden päivänä kaikki on ohi. Se on meille hyvä systeemi.

Todistusaineistona Jedin reippaudesta muutama kuva, joissa lumihiutaleet kiiltelevät salavalossa.

 Niin turvallista, että voi tehdä puutöitä.

 Niin turvallista, että voi ottaa lumipesun.

 Niin turvallista, että voi keskittyä leikkimiseen.

 "Miks' tytöt leikkii keskenään?"

 "Ja, mun kanssahan leikitään!"

 Pehmeä lumi kutsuu muitakin heittäytymään.

Eilen viimeinen ulkoilukerta taisi olla Jedistä se kaikkein kamalin. Kaksi ikävää lenkkiä olivat vielä tuoreina mielessä, joten se odotteli jalat väpättäen paukkua kuuluvaksi eikä tarpeiden teosta siten tullut mitään. Jännää on kuitenkin se, että Jedi tuntee olonsa hyvin turvalliseksi talomme sisäpihalla. Kotiin se on siis kävellyt tähän mennessä kaikilta lenkeiltä reippaasti häntä heiluen. Enitenhän minä pelkään sen joutuvan paniikkiin ja siten jatkuvaan jännittyneeseen äänitarkasteluun ulkona.

Aamulla sitten kaikki oli taas hyvin. Teimme puolen tunnin lenkin, minkä aikana koirat saivat leikkiä vapaasti ja iloisesti lumessa. Samalla turilaspoika sai leivottua sen paljon odotetun leivoksensa , minkä jälkeen varhaiset karnevaalit jatkuivat entistäkin paremmissä tunnelmissa siihen asti, että minun piti lähteä töihin.

Töistä tultuani lähdin pihalle kaikkien koirien kanssa. Silloin oli vielä valoisaa, ja tarttuvaa lunta satoi hiljalleen koristellen puut ja koko ympäristön taas kauniiksi postikorttimaisemaksi. Pääsimme juuri lähimetsäämme kun ensimmäinen paukku kuului. Se oli onneksi melko vaimea, mutta kuitenkin tarpeeksi selkeä saadakseen Goljatin säikähtämään. Onneksi Mai oli juuri onnensa kukkuloillaan päästyään temmeltämään vapaana pehmeään lumeen, mikä kutsuu pienen koiran juoksemaan vallattomasti puiden ympäri ja kutsumaan ystäviään leikkiin. Ja sehän riitti rentouttamaan Jedin painimaan punaisen "pikkusiskonsa" kanssa. Jonkun ajan kuluttua kuului toinen kuuluvampi pamaus, mutta Jedi jatkoi sinnikkäästi jalat täristen juoksentelua lumisessa metsässä tyttöjen kanssa leikkien. Olimmehan turvallisessa lumisessa metsässä. Kuljeskelimme metsässä jonkun aikaa ja Jedi alkoi taas olla reipas oma itsensä. Häntäkin alkoi jo heilumaan selkäviivan yläpuolella. Turvallinen metsä sai myös suolen rentoutumaan, minkä seirauksena saimme samalle päivälle vielä toisenkin juhlan aiheen. Rentoutunutta iloista tunnelmaa juhlistimme telmimällä lumessa ja tekemällä lumienkelit. Kotiin palasimme enempää paukkuja kuulematta onnellisina tietäen, että Jedillä menee vielä hyvin.

Lenkillä huomasin, että pikkuiselle lähipellollemme on ilmestynyt latu, minkä vieressä on tallattu polku. Sinne pitää päästä vielä Main kanssa tänä iltana kunhan ilma pakastuisi vähän miinuksen puolelle.