Olin sopinut tokokisojen yhteyteen tapaamisen Main Roosa-siskon emännän Maridan kanssa. Aluksi Marida tuli kannustamaan meitä kisakentän laidalle ja siitä jatkoimme lähettyvillä olevaan metsään.

Aluksi teimme metsässä pienen lenkin, jotta siskokset ja Pepsi saisivat leikkiä vähän keskenään. Sen jälkeen harjoittelimme Roosan ja Main kanssa hakuilmaisua rullalla. Mai teki neljä ilmaisua. Kolme ensimmäistä ilmaisua tehtiin niin, että Marida oli metsässä näkösällä noin 20 metrin syvyydessä. Kaksi ensimmäistä menivät aivan nappiin. Minä liikuin eteenpäin keskilinjalla Main hakiessa rulla ja Mai osasi näillä kerroilla lähteä automaattisesti ilman tuo-käskyä tuomaan minulle rullaa. Suoritukset siis täydellisiä. Kolmannella huomasin Maissa hieman väsymistä. Se lähti tuomaan minulle rullaa samaa reittiä pitkin kuin oli mennytkin. Siitä se vähän hämääntyi ja rulla tippui kerran, mutta tuo-käskyn jälkeen loppu meni nappiin. Neljäs ilmaisu tehtiin lyhyellä matkalla, jotta väsyminen ei häiritsisi. Se menikin kuten kaksi ensimmäistä. Lopuksi vetoleikkejä ja autoon huilimaan hetkeksi.

Lopuksi teimme esineruudun, joka oli kooltaan ehkä noin 40 metriä syvä ja 25 metriä leveä. Maille laitettiin sinne kolme Maridan esinettä, joita minä en edes hipaissut. Kaksi esineistä oli melkein takakulmissa ja kolmas oli keskällä vähän tiuhempipuustoisessa kohdassa. Ensimmäiseltä etsintäreissulta kutsuin Main takaisin kun se oli menossa liian pitkälle. Sen jälkeen jokaiselta lähetykseltä Mai palasi esineen kanssa, jotka löytyivät suhteellisen nopeasti. Mai toi nätisti esineet käteeni ja palkaksi se sai jauhelihapihviä.

Olin todella ylpeä koirastani. Ensinnäkin Mai ymmärsi vinkeistäni, että henkilöhaku ei ollut enää ohjelmistossa esineruudun aikaan. Maille esineiksi laitettiin nahkatossu, pehmeä muovinen kukkaro ja virkattu pieni litteä aurinko. Ajattelin, että niistä ensimmäinen onnituu, mutta muut vähän arvelutti, varsinkin muovinen kukkaro. Kaikki esineet Mai kuitenkin toi, vaikka ne olivat vieraita ja ehkä vähän outoja sille. Tähän oli hyvä lopettaa ja lähteä kotia kohti ajelemaan.

Kiitos Marida hyvästä seurasta ja treeniavusta. Hymy