Tänään käväisin taas Mai-tyttösen kanssa kisoissa. Tällä kertaa vuorossa oli agility.

Ensimmäinen rata (B-rata) oli Esa Muotkan tuomaroima hyppyrata nurmikentällä. Kisat alkoivat noin 17.30 jolloin aurinko porotti vielä täydellä terällä radalle ja sen ympäristöön. Koiralle se ei tainnut olla niinkään suuri ongelma kuin koko päivän töissä istuneelle ohjaajalle. Rata oli todella mukava, vaikka olihan siinäkin hankalat kohtansa. Putkeen mentiin 9 kertaa, 6 kertaa niistä oli peräkkäisiä putkia ilman, että niiden väliin tuli mitään muuta estettä. Mai tiputti radalta ensimmäisen riman ihan huolimattomuuttaan. Sen jälkeen rata meni ihan mukavasti, vaikka otin ohjauksen vähän turhankin varmistellen. 90 % ulkokulma kepeillekin meni todella hyvin. Valitettavasti tuloshaaveet kariutuivat Main ohitettua loppusuoralla muurin. En halunnut korjata sitä, koska tämä tapahtui ohjausvirheestäni, joten jatkoimme radan loppuun. Koiran ei mielestäni tarvitse tietää ohjaajan aiheuttamista virheistä vaan se saa nauttia täydellisestä radastaan loppuun saakka.

Toinen rata oli agilityrata (A-rata), jossa tuomarina toimi Allan Mattsson. Tämä rata oli itse asiassa todella haasteellinen I-luokan radaksi, mikä näkyikin tuloksissa. Montaa nollarataa ei tainnut tulla, vaikka koiria oli noin 60 maxeissa. Rata oli mielestäni kuitenkin todella mukava ja siitä löytyi haastetta monesta kohdin. Selvisimme kunnialla kaikista haasteellisista paikoista ja minä olin ihan varma loppusuoran lähestyessä, että nyt tulee vihdoin ja viimein se ensimmäinen 0-tata. Kolmanneksi viimeinen este oli puomi, jonne mentiin ihan suorassa linjassa. Mai oli edelläni ja menossa oikeaan suuntaan, mutta sitten ohittikin puomin. Kyllä harmitti. Ehkä se lähestyin Maita vähän liiaksi tai sitten metallinen puomi oli vain outo, mutta kielto-virhe tuli. Kutsuin koiran takaisin ja loppu meni jopa paremmin kuin ajattelin. Tulos siis 5.

Molemmista radoista jäi kuitenkin hyvä mieli. Harjoittelemme nyt ainakin hyppytekniikkaa heinäkuun aikana ja ehkä niitä kontakteille menoja radantyngillä, kun niistä on tupannut niitä kieltovirheitä tulemaan. Syy taitaa olla siinä, että ainakin Main ryhmätreeneissä kontaktit ovat erillisenä sivulla eikä osana rataa. Ensi perjantaiksi suunnitellut kisat jäävät Jedin ja Main osalta väliin, koska ohjaaja menee torstaina silmäleikkaukseen eikä taida olla ihan viisasta juosta agilityratoja seuraavana päivänä leikkauksesta. Kalenteriin on jo merkitty monia kisoja elo- ja syyskuulle. Jatkamme sitten nollaratojen metsästystä Main ja Jedin kanssa.

Mai pääsi kisareissulla myös mereen uimaan ratojen välissä. Kävin venesatamassa heittelemässä Maille veteen lelua (sama superhyvä sininen lelu, mikä on Miimilläkin) ja tyttöhän ui. Aluksi sitä vähän jänskätti taas, mutta rentoutui pidemmillä uintimatkoilla. Nyt uintiasento on taas korjaantunut suoraksi ja uinti näyttää vaivattomalta. Kuumuuskaan ei häirinnyt kun oli turkki kasteltu.