Kolme päivää Savossa ilman eilistä tai huomista. Nautimme vain jokaisesta päivästä sellaisena kuin se tuli. Teki vain sen, mitä milloinkin teki mieli tehdä. Ihanaa, kyllä maalla on mukavaa.

Lähdimme Karttulaan (noin 30 km Kuopiosta Savon sydämeen päin) torstai-iltana, jotta saisimme olla mökillä melkein kokonaiset kolme päivää. Perjantaina sää oli aurinkoinen poutapilvien purjehtiessa välillä ohitse, lauantaina oli pilvistä puoleen päivään saakka kunnes alkoi mukava vilvoittava sade, joka kuitenkin lakkasi iltaan mennessä, ja sunnuntaina oli lähes pilvetön aurinkoinen päivä.

Noiden kolmen päivän aikana ainakin minä rentouduin aivan täysin. Arjen puuhat tai tulevat haasteet eivät edes muistuneet mieleen. Lueskelin, laiskottelin ja välillä treenasin koirien kanssa. Koirat nauttivat myös kun pissille saattoi mennä halutessaan ja välillä vähän spurttailla isolla nurmikentällä.

Main kanssa harjoittelimme tokoa kaikkina päivinä. Muutin meidän seuraamisen täyskäännöksen ja askellustani oikealle käännyttäessä. Aikaisemmin käännyin täyskäännöksessä oikealle Main tullessa mukana, mutta seuraamisesta tuppasi herkästi tulemaan väljä. Nykyään käännyn vasemmalle ja Mai peruttaa takapäätään mukana. Mai keksikin homman jujun todella nopeasti ja tällä tavoin täyskäännöksistä tuli tiiviit. Nyt on vaan pidettävä huolta, että neiti ei pääse yhtään edistämään seuraamisessa, mutta mielestäni Mai on nyt tarkkaavaisempi eikä yritäkään juurikaan edistää. Oikealle käännyttäessä otan yhden askeleen oikealla jalalla taakse päin. Tämän Mai ymmärsi myös nopeati, koska tällä tavoin harjoittelimme aikanaan pentukurssin aikaan kääntymistä minun pysyessä samassa kohdassa suunnan vain muuttuessa.

Jättävät liikkeet ovat taas hyvällä mallilla. Mai tarjosi taas ensimmäisellä kerralla seisomisessa maahanmenoa, mutta se saatiin kerralla korjattua. Nyt on taas käskyt Mailla muistissa, ja minä olen lopettanut pienet vartaloliikkeeni, jotka ovat aivan vahingossa tulleen jossain vaiheessa mukaan. Luoksetulo oli myös aika paljon harjoittelun alla. Tästä lähtien harjoittelemme luoksetuloa PK-puolen mukaan. Teimme siis aika monta lyhyttä harjoitusta, usein kuitenkin kaikki liikkeet mukana. Vaihtelin liikkeiden järjestyksiä ja vaihtelin palkkausta ja sen ajoitusta. Uskoisin, että meillä molemmilla oli mukavaa tokoillessamme.

Tein kaikille koirille yhtenä päivänä myös jäljet. Olisin tehnyt toisenakin, mutta sitten viime kesänä näkemäni käärmeet muistuivat mieleen ja jätin jälkien teon. Tulipahan suunniteltua tulevia jälkiä vähän huolellisemmin varsinkin kun luin Paimenkoira-lehden artikkelin keppien nousemisesta. Pinjalle ja Jedille tein helpot lihapullajäljet nurmialueen reunamille, joissa ei oikeastaan kuljeta. Pinjalle olen tehnyt aikaisemmin pari makkarajälkeä. P oli selvästi jyvällä hommasta ja tiesi, että ihmisjälkeä seuraamalla löytyy lihapullanpalasia lisää eikä minun tarvinnut juurikaan patistaa sitä eteenpäin. Lihapullia oli jäljellä aluksi tiuhempaan, mutta loppua kohden ne pikkuhiljaa harvenivat, lopussa oli kunnon herkut. Pinja seurasi jälkeä selvästi maltillisemmin kuin Mai. Jediä taas maan haistelu ei voinut kiinnostaa vähempää. Jedi ei ole muutenkaan kova haistelemaan, vaikka tiesinhän minä sen. Pitipähän taas kokeilla. Jälki jäi siis siistimättä. Maille tein jäljen metsään ja heinikkoon, ja jälki kulki talolle vievän tien yli. Kepit nousivat, mutta vähän liian hutiloiden ja jälki meni aika vauhdikkaasti, mutta onneksi nyt tiedän, miten asiaa korjataan. Tästä lähtien jätän loppupalkan pois, palkkaan kepit useilla makupaloissa ja leikin viimeisen kepin jälkeen.