8.8. on tänä vuonna suosituin avioliittoon astuvien onnellisten parien hääpäivä. Valitettavasti tälle "pariskunnalle" tämä päivä ei ollut mikään onnen päivä. Meille tuli siis kolme hylättyä suoritusta I-luokan agilityradoilta Main kanssa. Keskimmäinen niistä oli virallisesti Main tekonen, mutta kahdesta otin tarkoituksella hylätyn, jotta voisin opettaa rakkaalle koiralleni sen, että minä ihan oikeasti tiedän, mikä on parempi tapa toimia. Nykyään on nimittäin uudet sävelet ja se ulottuu myös agilityn kisatilanteisiin.

Ensimmäisellä radalla ensimmäinen rima tippui, mikä valitettavasti tällä kertaa latisti tunnelmaa. Riman tiputusta en laske Main syyksi, koska hyppyä ennen maa nousi selvästi ja koiran piti ponnistaa hypylle noin 10-15 cm alempaa kuin missä hyppy oli. Minusta koirani ei tarvitsekaan hyppiä 70-75 cm korkeudelle, mikä tässä tapauksessa oli oikeasti se hypyn korkeus kun huomioidaan koiran ponnistuskohta. Radalla tuli jotain virheitä, joita en muista, koska päällimmäiseksi mieleen jäi kontaktiestesuoritukset, joiden alastuloille Mai ei pysähtynyt. Radallahan oli taas kaikki kolme kontaktiestettä, kuten kahdella seuraavallakin radalla. Viimeinen pisara oli se, että Mai luikahti viimeisen kontaktiesteen eli puomin alastulolta sivuun. Päätin lopettaa radan suorituksen tähän, koska 0-rataa tästä ei olisi kuitenkaan tullut ja jotainhan oli kontaktien suhteen tehtävä myös kisoissa. Lähdin sitten vähin äänin kävelemään maaliin enkä ohjannut enää yhtään estettä. Mai oli vähän ihmeissään, mutta saipahan opetuksen.

Toisella radalla Mai teki heti alussa puomilla juoksukontaktin ja valitsi putken seuraavaksi esteeksi lievästi vasemmalta kun oikeasti seuraava este olisi ollut suoraan edessä oleva muuri, joten tässä tuli siis hylätty tulos. Samalla sainkin sitten virallisen kieltävän vahvistuksen ajatukselleni opettaa Maille juoksukontaktit. No, jatkoin kuitenkin rataa. A-esteen alatulo oli mallikelpoinen ja rata välillä meni oikein mallikkaasti. Radan suoritus loppui Main tekemään lentokeinuun, minkä jälkeen lähdin taas vähin äänin maaliin eikä palkkana ollut riuhumista taaskaan. Vähän se repimisremmiään sai repiä.

Kolmannelle radalle mentäessä Mai oli selvästi pohtinut ratojen äkillisen loppumisen syytä. Maihan palkkaantuu esteiden suorituksesta, joten sille oli aika rankaa jättää radat niin tylysti kesken. Viimeisellä radalla oli sitten jo yritystä pysähtymiseen, mutta 0-radan kiiltosilmissä jatkoin rataa. Valitettavasti minua suututti kontaktiongelma tässä vaiheessa jo niin paljon, että ohjaukseni kärsi siitä ja muutama rima tippui. Hylätty tulos tuli toiseksi viimeisen hypyn ohituksesta, jota en viitsinyt korjata. Pilvettömältä taivaalta porottava aurinko oli vaatinut veronsa. Me ei noin urheilullisesti taideta Main kanssa olla oikein kuuman kestäviä, tai Mai on oikeastaan aika kuumaherkkä aina ja minä vaan oltuani paahtavassa auringossa muutaman tunnin ilman päähinettä.

Kotimatkan suunnittelin sitten, miten tästä jatketaan tämän kontaktiongelmamme kanssa. Kyllähän Mai vielä koskee kaikille kontaktipinnoille ja keinusta tulee lentokeinu, mutta tunnetusti myöhemmin se johtaa loikkimiseen kontaktipintojen yli, ja siis lentokeinuista tulee aina virhe. Juoksukontaktitkin on unohdettu, koska minulla täytyy olla joku paikka, jossa saan koiran kiinni. Mutta siis siihen jatkoon. Ajattelin, että voisin hyödyntää paimetta ja sen poistoa myös tähän ongelmaan. Pressure ja release on auttanut meitä jo niin monessa asiassa, että täytyyhän sen tähänkin ongelmaan auttaa. Se on vähän niin kuin Bepanthen, mikä auttaa vaivaan kuin vaivaan.