Viimeaikoina olemme pakkasten paukkuessa tehneet kotosalla lähinnä kaukokäskyjä erilaisina setteinä läheltä. Maille on selvää maahanmeno ja istuminen, mutta seisomisen uusi UP-käsky ei ole vielä paras mahdollinen, mutta edistymistä on tapahtunut. Tokoa ajatellen kävin kerran myös tekemässä luoksetulon pysäytyksiä ensimmäistä kertaa. Tein pysäytyksiä erilaisilta matkoilta erilaisina liikkeen kokonaisuuden osina. Kerran otin liikkeen jopa kokonaisuudessa siihen asti, että Mai istuu suoraan edessäni. Tämä liike  vaikutti ainakin näin alkuun oikein lupaavalta. Olen tullut siihen tulokseen, että käytän pysäytyksessä suullista käskyä, koska minun tulee vahvistettua sitä paljon ihan tavallisilla lenkeillä. Kerran kokeilin sisällä merkille menoakin. Main tulkinta merkille menosta: Mene ohjaajan sivulta merkin toiselle puolelle ja käänny ohjaajaa päin, ota merkki nopeasti suuhun ja toimita se ohjaajalle käteen. Hmm..., mitenhän jatkaisi?

Agilitysta olemme pitäneet viime aikoina taukoa, koska pakkasta on ollut sitä harrastusta ajatellen liikaa. Sen sijaan olemme lenkkeilleet paljon ja löytäneet taas hyviä lenkkireittejä, joissa ei tarvitse huolehtia vastaantulijoista. Sunnuntaina saimme vielä lenkkiseuraksi Mipen ja vajaan vuoden ikäisen Dixien.

Pakkasten hellitettyä kävin pitkästä aikaa eilen hiihtämässä. Lähipellollemme on nyt tehty koneella ladut, joiden keskellä on oikein kovaksi painunut keskusta. Uskaltauduinkin sinne hiihtämään ensin Main kanssa ja sitten Jedin, koska koirat eivät mitenkään voi pilata latua juoksemalla kovalla keskustalla. Menin hiihtämään vasta illalla, jotta muut innokkaat talviurheilijat olisivat siirtyneet kotiensa lämpöihin. Kiersin pellon vajaan kilometrin mittaisen lenkin kahteen kertaan molempien kanssa. Mai meni jolkotellen välillä myös innostuen juoksemaan. Mai ei vain oikein ymmärtänyt, että hiihtoreitiltä ei voi noin vain kovassa vauhdissa singota sivulle johtaville poluille. Nämä kohtaukset vähän häiritsivät menoa, mutta juokseminen oli kuitenkin hauskaa. Jedi oli vuorossa sitten seuraavana. Jedin kanssa en olekaan hiihtänyt muutamaan vuoteen. Aluksi menimme kävellen pellon ladulle saakka, koska puhuin koko ajan puhelimessa. Laitoin monot siteisiin edelleen puhuen ja menin pienen matkan innokkaan Jedin vetämänä eteenpäin. Mutta koska vielä ei oikein mitään tapahtunut Jedi teki hiihdosta oman tulkintansa ja alkoi vetää suulla narusta ja niinhän minä mätkähdin lumeen edelleen puhelimeen puhuen (tärkeä puhelu), minkä jälkeen Jedistä oli hauska hyppiä päälläni. Sinänsä oikein hauska yhteinen talvihetki. No, puhelun päätyttyä pääsimme asiaan. Jedi tiesi heti, missä sen tulee pysyä ja se veti oikein tosissaan. Jedi nautti vedosta oikein todella. Näillä kierroksilla sainkin sitten nauttia vauhdin hurmasta. Ihanaa