Viime viikonloppuna Mailla on vuoden ensimmäiset agilitykisat. Tällä kertaa matkasimme kirmasemaan Turkuun. Nämä olivat mammalla ensimmäiset kisat myös pitkän mammaloman jälkeen. Takana siis puolen vuoden kisatauko ja yhteensä viidet treenit, joista kaksi oli ennen paukkupakkasia ja kolme uudessa treenipaikassamme. Kisapaikalla saikin sitten ihan odotetusti todeta, että lahjattoman täytyy treenata. Tässä tarkoitan nimenomaan ohjaajaa, koira toimisi varmaan treenittäkin.

Molemmilla agilityradoilla Mai meni noin radan puolivälissä väärälle esteelle (A-putki -yhdistelmä), joten hylätyt niistä. Mai oli kuitenkin hyvin kuulolla ja kova meno päällä, mutta ohjaaja ei ollut nyt hyvässä terässä. Lähinnä harmitti se, että pakka hajosi väärän radan jälkeen vähäksi aikaa, joten koirallekin selvisi virheemme. Lopussa Mai sai kuitenkin kunnon leikit. Viimeinen rata oli hyppyrata, josta meille tulokseksi 5 ja sijoitus 9. Mai lähti jälleen liikkeelle korppikotka-asennosta, joten ensimmäinen rima tippui. Rata ei ollut muutenkaan mikään ihanne suoritus, joten ei me oltais siitä oikeastaan nollaa ansaittukaan. Nykyään on kuulemma muodissa kunnon juoksuradat kaikissa luokissa. Eihän hidas ehdi millään kiiturin perässä tuollaisilla "herranhaltuun"-radoilla. Lisää siis vaan treeniä. Eiköhän se siitä sitten taas rupea sujumaan.

Hali ei ole kilpaillut, mutta edistynyt on kyllä kovastikin omalla sarallaan. Se on opetellut monenlaista. En ole halunnut keskittyä mihinkään niin, että "valmiiksi" opettaisin, koska haluan pitää pennun toiminnan monipuolisena. Leikin varjollahan sitä muutenkin harjoitellaan paitsi ruokaa odotellessa. Hali on alkanut harjoittelemaan myös koiratanssiliikkeitä, koska se on osoittanut omaavansa erittäin hyvät liikkeet. Halille tanssit sopii kuin nenä päähän ainakin näillä näkymin.

Turkuun menomatkalla Hali tuli siihen tulokseen, että on jo niin iso tyttö, että pentuvaljaat ei ole enää sitä varten. Perillä sainkin siis todeta, että napero oli purrut valjaat edestä poikki. Onneksi mukana oli pentutreenejä varten kuitenkin vaaleanpunainen timanttikissanpanta. Näin selvisimme kisamatkasta siihen asti, että neiti sai ihan oikean nahkaisen koiranpannan. Nyt on siis pentuajan bling-bling -varusteet Halin kohdalla taaksejäänyttä elämää. Kisapaikalla Hali oli oikein reipas, vaikka aikuiset eivät olleetkaan koko ajan turvana. Rataantutustumisten aikana nappula istui hirmu kiltisti hallin laidalla odotellen ja ihmetellen ympäristöään.

Muutoin Halille kuuluu oikein hyvää. Tänä aamuna ennen aamiaista sillä oli painoa 9,3 kg. Neitokainen on kehittynyt kovasti muutoinkin kuin vain kokonsa suhteen. Se on opetellut kaikenlaista. Olen yrittänyt pitää sen harjoituksen monipuolisina ja hauskoina, jotta yrittämisen ilo nassikalla säilyisi. Tosissaan asioita ehtii opetella myöhemminkin. Uutena lajina Halille on tullut koiratanssi, koska se on osoittanut omaavansa todella hyvät liikkeet muutenkin kuin kävellessä. Paimennustahan se on harjoitellut jo varsinkin Mailla. Kyllä äideillä on vaan välillä lapsissaan kovasti kestämistä.