Jos vaikka aloittaisi tuosta kehityksen riemuvoitosta eli Halista. Siinä se on sitten mainio nuori, joka on saavuttanut jo 4 kk:n iän. Painoa oli viime tostain rokotuskäynnillä 10,5 kg ja korkeutta tänään epävarmalla kotimittauksella 42-43 cm. Se on iloinen ja aikalaisen itsevarma natiainen, joka on nyt keksinyt hyppimisen ja kiipeilyn tuottaman nautinnon. Nyt kun se pääsee sujuvassti jopa tasajalka hypyllä sohvalle, nojatuoleille ja sängylle, se ottaan näistä kohopaikoista kaiken ilon irti. Korkeammalla on paljon mukavampaa nukkua ja sieltä on hyvä komennella muita kuten Maita leikkimään. Eikä siinä mitään, jos se malttaisi tulla rauhallisesti korkeista paikoista alas, mutta ei. Halista on selvästi tosi kiva oikein ponnistaa korkealta alas ja jatkaa siitä kovaa vauhtia muualle. Sillä ei vaan ole etupäässään minkäänlaisia kunnon syviä lihaksistoja, joten alastulot ovat liian tömähtäviä kun etupäästä ei löydy minkäänlaista joustoa. Oma-aloitteisestihan se sitä tekee, mutta pahaa tekee silti nuo tömähtävät laskeutumiset. Pitäisköhän laittaa sille jouset etupään jalkoihin?

Halista tulisi hyvä vuoristopaimenkoira. Se niin kovasti tykkää kiipeilyistä ja pomppimisesta. Se viihtyy myös kovasti takajaloillaan ja vauhtiakin on jo ihan kiitettävästi. Mailla alkaakin pikkuhiljaa olemaan aika tasavertainen paini-/kilpajuoksukaveri. Sitä paimennustaipumusta löytyy myös. Se paimentaa edelleen aika paljon Maita ja Pinjaakin sekä kotosalla Poju-kissaa, vaikka viimeisimpään olenkin yrittänyt puuttua. Se on vaan vähän hankalaa kun työpäivieni aikana siihen toimintaan ei ole kukaan puuttumassa. Onneksi Poju on kuitenkin rohkea eikä ole ilmeisimmin juurikaan paineistunut vimmaisen nuoren paimennuksista. Pinjalle Hali puolestaan tekee niin, että se ottaa ulkona kunnon otteen Pinjan niskapermanentista ja ravistaa ihan tosissaan. Myös jalkojen napsimista esiintyy aika lailla. Minä olen saanut olla rauhassa pikkupaimenen kurituksilta, ja aikuisetkin osaavat ilmaista kun Hali menee liian pitkälle. Muita koiria Hali ei ole vielä paimennellut. Se suhtautuu oikein kivasti vieraisiin koiriin, mutta sisu nousee, jos vastaantulija käy ärhentelemään. Yksinkin Hali nostaa kukkoilijoille äläkän: "Mulle et kyllä päätäs auo!"

Viime viikonloppuna kävin Halin kanssa katsomassa jättejä. Kaverillani on kaksi tanskandoggia, jotka oli vielä näkemättä. Aluksi Hali näki ulkona suuremman ja riehakkaamman Bonon. Hali ei varsinaisesti pelännyt suurta urosta, mutta oli se vähän arveluttava. Sisällät jättien kotona Hali majoittautui kuitenkin eteiseen talosta kun löytyi aika vilkas ja kimeä-ääninen tyttölapsikin. Lopulta Hali tuli kuitenkin muiden mukaan peremmälle ja Oona-tyttönenkään ei ollut enää niin arveluttava, varsinkaan kun mukavat aikuiset saivat tunnelman aivan kattoonsa. Rauhallisempaa Adaa Hali ei sitten oikeastaan arastellutkaan. Ainoastaan kerran sohvalla maatessaan sen piti haukahtaa suoraan yläpuolella katselevalle jätin päälle. Olipa mukava kyläreissu.

Pikkuriiviö on kyllä oikea elämän valo. Se jaksaa olla niin loputtoman kiinnostunut kaikesta tekemisestä ja toiminnasta. Penturyhmässä ollaan harjoiteltu edelleen kaikenlaista. Viimeksi uutena asiana tuli liikkeestä pysähtyminen seisoma-asentoon sekä tokohyppy. Hali kävi myös kerran toissaviikolla sporttikoirahallilla harjoittelemassa putkia, keppejä, puomia sekä hyppyä hyvin matalalla rimakorkeudella. Meillä kaikki harjoittelu on ollut tähän asti todella leikkimielistä, mutta vähitellen voisin alkaa ottamaan senkin kanssa enemmän tosissaan. Meillä on vapaaharjoittelutkin jääneet aika vähäisiksi kun emäntä on aina niin väsynyt mm. Main yötreenausten takia. Ne kun ovat sekoittaneet aivan unirytmit ja yliväsyneenä ei tule oikein uni. No, mutta etenemistä se on sipsuttelukin. Lisäksi viikko-ohjelmaamme on tullut kerran viikossa pidettävät viestitreenit viime viikosta lähtien. Tällä viikolla olimme mutkittelevalla tienpätkällä ja oli ilo huomata, että hampaitaan tiputteleva Hali juoksi aivan viivasuoraan osittain jäisen tien hämäyksestä huolimatta. Nyt se sai kaikilla neljällä etapilla tyhjentää eri herkkuja sisältävät palkkarasiat tyhjiksi, jotta se ei jäisi enää havittelemaan niiden perään. Hali jaksaa ainakin vielä odottaa todella nätisti vuoroaan Riffin harjoitellessa sekä on rauhallinen odottaessaan lähtölupaa. Liikkeelle se lähtee kuitenkin nopeasti ja juoksee välimatkan niin kovaa kuin pääsee.

Halilla on edelleenkin ja varmasti pysyvästi korvat taittuneet sivuille, joten en aio tehdä niille mitään. Ne ovat rotumääritelmän mukaiset ja teippaukset saattaisivat tehdä korvista raskaan näköiset kuten Mailla. Usein Hali myös kääntää korviaan taakse päin eli Unelma-korvat tuli ja hyvä niin. Kasvu tapahtuu hyvässä rytmissä eli noin 0,5 kg viikossa ja aika tasaisesti. Pää näyttää tosin aika pikkuiselta tällä hetkellä. Karva alkaa kasvamaan kuten Maillakin, joten äiti ja lapsi kasvattelevat turkkejaan samaan tahtiin. Nyt Halilla on alkanut selässä karvat lainehtimaan, joten voi olla, että se on perinyt Jesse-isän karvan kuten Chilakin. Tassunsa Hali on ainakin perinyt Jesseltä kuten Linakin. Chilalla on Main varpaat. Minusta usein näyttää myös, että Hali on perinyt isänsä ilmeen kuten Linakin, mutta tämä nyt on vain arvailua tässä vaiheessa. Kaunis neiti joka tapauksessa ja tulevaisuus näyttää minkälainen siitä tulee. Luonnekuvauksena voisin vielä ilmoittaa, että Hali-neiti kammoksuu verta. Itse se repäisi nenäni sisäpuolelta verille. Haistettuaan valuvan veren, Hali väisti heti kauemmaksi. Ilme kertoi, että minusta valuu koiran mielestä jotain ällöttävää. Verinenääni se väistikin sitten kunnes verentulo tyrehtyi. Siinä vasta mainio bioanalyytikon/laboratoriohoitajan koira: tikkaa verille, mutta veri saa voimaan pahoin. Mulla on toisin päin: en tikkaa enää, mutta verta voin katsoa. Niin tai sittenhän meistä tulis hyvä työpari: Hali tikkaa ja minä otan talteen.

Halin Lina-siskolla kuten Chila-siskollakin nousi korvat pystyyn, joten nyt oli aika tehdä niille jotain. Minä kävin liimaamassa Linan korvat, koska teippaukset olisivat tuskin pysyneet. Lina oli aika väsynyt illalla, joten liimaukset saatiin tehtyä rauhaisasti. Korvien kärjet on nyt liimattu korvien ulkoreunan tyveen,  joten tällaiset niistä sitten tuli. Me ei laitettu narua leuan alle, koska se luultavimmin saisi Linan vain raapimaan virityksiä enemmän. Kuvassa Lina viihdyttää itseään herkun kanssa liiman kuivumisen aikana.

Linan perhe on harjoitellut sen kanssa todella uutterasti. Se on paljon, paljon taitavampi kuin minun raikulini. Se pysyy paikallaan makaamassa rauhallisesti odottaen kauempana edessä olevaa palkkaa sekä istuu ja menee maahan todella hyvin. Meidän selitys on vain, että kotonaharjoittelu ei ole ihan niin helppoa. Seli, seli mun osalta, mutta oikeasti voin nostaa hattua Kaille ja Biancalle ahkeruudesta. Hali päätyi vähän vahingossa pentuagilityryhmään kun kesälle suunnitellun tokovuoron paikalle tulikin penturyhmä. Me olemme joka tapauksessa tuohon aikaan halilla, koska viestiparini kouluttaa samaan aikaan, joten penturyhmään mennään. Yritänkin nyt saada myös Biancan ja Linan samaan ryhmään.  Olisi kiva jatkaa tämän pilkkutassuisen kanssa samassa ryhmässä harrastamista.

Ja mitäs Mai? Mai alkaa rauhoittumaan hormonimyrskystään ja siitä on tulossa kovaa vauhtia entisen kaltainen Mai. Agilitya treenataan yökyöpelivuoroilla, mutta muuta ei olla juurikaan tehty. Tokoilut on jääneet ruokakupin edessä tehtäviin perusasentoihin ja lyhyisiin seuraamisiin ja kääntymisiin. Maille on tulossa kuitenkin toimintarikas loppukevät, kesä ja syksy. Kesällä se pääsee näillä näkymin agilityn ja henkilöhaun lisäksi myös vesipelastusryhmään sekä tietysti luvassa on myös paimennusta. Ei siis haitanne vaikka nyt keskitymmekin vain yhteen lajiin. Kisoihin en ole sitä ilmoitellut juoksujen toivossa, mutta niitä ei ole vielä näkynyt vaikka nyt on vanhan kierron mukaan niiden aika. Saisi nyt kuitenkin aloittaan juoksentelut kun toukokuulla juoksun on oltava jo ohi. Pitäisköhän taas antaa sille päivä, jona sen pitäis ne aloittaa. Näitä toiveitahan se on noudattanut parin päivin heitoilla jo useampaan kertaan.