Kuten jo edellisessäkin raportissa kerroin, niin Hali-riiviöllä on aika lailla sisua. Varsinkin siskojensa kanssa sillä pinnan palaminen tulee kyllä kaikille selväksi, mutta sisu näemmä kasvaa koonkin kasvaessa. Jahtausleikeissään ja muutenkin Pinjan ja Main kanssa leikkiessään se mielellään ottaa kiinni toisen niskan päältä ja ravistaa. Mai ei anna sen juurikaan sitä tehdä, koska ei hyväksy lapsensa päällepäsmäröintiä, mutta Pinja ei tee toiminnalle niin herkästi loppua.

Eilen äitini luota kotiin kävellessämme Hali lähti matkan varrella olevalle lintujen ruokintapaikalle kutsuistani huolimatta. Yleensä Hali kuuntelee kutsuja halukkaasti, mutta nyt vain katsoi taakseen ja meni. No, minä lähdin vastalauseena Main ja Pinjan kanssa reippaasti eteenpäin. Ajattelin mennä Halia piiloonkin, mutta se tulikin kovaa vauhtia perään ennen sitä. Ajattelin, että sen asenne olisi: "Älkää jättäkö,  tulen kyllä.", mutta ei. Se kävikin suorilla viimeisenä kulkevan Pinjan niskapermikseen kiinni kiukkuisena. Se oli oikea riiviö, ärisi ja ravisteli: "Muistakin, että mua ei jätetä!". Aluksi se näytti hieman takaa-ajon jälkeiseltä leikkirepimiseltä, mutta siis ärinän tultua mukaan tajusin sen olevan ihan tosissaan. Se oli tosi vihainen ja lopetti vasta kun irrotin sen Pinjan niskavilloista kieltäen.

Tänään sitten riitaa tuli kaverini bordercollie-labradorinnoutaja-mix Millan kanssa. Keittiöstä kuului namitarjoilun aikaan rähinää. Ajattelin aluksi Halin kukkoilevan jo namitarjoilussakin ja kielsin. Kyse oli kutenkin siitä, että Milla yritti ottaa Halin suusta namia. Ihan aiheestahan Hali sitten suuttuikin, mutta jälkimuistuttelut olisi saanut jäädä tekemättä. Sen piti siis vielä erikseen mennä muistuttamaan, että "Muistatkin sitten, että multa et ikinä enää suusta namia ota!"

Vastaantuleville rähisijöille Hali ei enää juurikaan anna vastalauseitaan kun olen tätä ikävää tapaa siltä yrittänyt kitkeä pois. Kuitenkin tänään pellolla äänekkäästi leikkiviä saksanpaimenkoiria piti lähetyä todella polleasti kävellen pää ja häntä tanassa. Vähän teki mieli huudella takaisinkin, mutta onneksi se sai itsensä juuri ja juuri hillittyä. Vapaaksi päästyä leikkivä kaksikko ei sitten enää kiinnostanutkaan. Mutta siis se toisten niskakarvoissa riippuminen ja ravistelu. Vähän väliä se oli repimässä joko Pinjaa tai Maita. Mai tekee onneksi toiminnalle loppua, mutta vaikutuksesta en mene takuuseen. Pinjaa pitää kuitenkin kannustaa varsinkin kun sen niskasta löytyy paremmat pehkot, mistä ottaa kiinni. Kappiä märkään lumihankeen heitellessäni se kuitenkin taas jatkui. Mai juoksi äkkiä kepin perään ja terroristi perässä. Takaisin se tulikin sitten vapaamatkustajana Main niskakarvoissa ja pannassa roikkuen. Mai sai sen jonkun kerran ärinällään irrottamaan otteensä, mutta lopulta ei enää. Pippuri-ihme huomasi, että ei se kuitenkaan mitään tee hankalassa lumessa kahlatessaan, murisee vain. Siellä se vaan roikkui itsetietoisena toisen niskassa vapaakyydillä vähän jalkojaan heilutellen. Lopulta kepin luovutuksella muutaman kiekan jälkeen Mailta meni kuitenkin hermo. Lapsesta tuli taas vähän kiltimpi.

Ei Hali kuitenkaan mikään rähinöitsijä ole. Sillä palaa välillä päreet, kuten meillä kaikilla. Olen vain ihmetellyt, että ihmeen paljon pokkaa on noinkin pienellä koiralla. Ja onhan tilanne ihan toinen kaverikoirien ja uusien tuttavuuksien kanssa. Oikea kultamussukkahan se on, mutta siis tiedostettu on, että hyssyttelemällä ei tätä koiraa kasvateta.